Thursday, June 28, 2012

Kuumaan kesäpäivään | Hot summer day delights

Tähän alkuun ajattelin jakaa erään mielestäni kivasti onnistuneen kuvan aiemmin kuvailemastani Blue Nun kultahippukuoharista.

Blue Nun Sparkling wine with gold flakes.

Jatketaan siis samalla aiheella eli kesäisen raikkailla juomilla. Vettä voi maustaa oikeastaan millä tahansa; sitruunalla, applesiinilla, limellä, basilikalla, mintulla, kesäkurpitsaviipaleilla yms. lista taitaa olla loputon ja osaa noista en ole itsekään kokeillut.

Water is definitely the best refreshment because you can change the taste with basically anything; lemon, oranges, lime, basil, mint, slices courgette and many many more.

Probably the best, in my opinion, is water (even mineral water) with lemon and basic - and a hint of sugar. Yum!

Mahtavan hyvä yhdistelmä on kuitenkin sitruuna ja basilika - ja vaikkapa vielä ripaus sokeria. Sitruunan ja basilikan yhdistelmä sopii todella hyvin myös kivennäisveteen.





Toinen mahtavan raikas juoma on tietysti 

Jäätee (lähde: maku.fi)


5 dl vettä
6 rkl teetä
3/4 dl hunajaa
1 kpl sitruunaa
1/2 kpl appelsiinia
3 rkl sitruunamelissaa



Kiehauta puoli litraa vettä. Mittaa irtotee tai nosta teepussit kiehahtaneeseen veteen, siirrä kattila sivuun ja anna teen hautua 5 minuuttia.

Siivilöi irtotee tai poista pussit ja liuota joukkoon hunaja. Kaada tee mehukannuun. Lisää jääpaloja ja/tai kylmää vettä litran verran. Näin tee jäähtyy nopeasti ja maku pysyy tuoreena. Tarkista, onko jäätee sopivan makeaa.

Viipaloi hyvin pesty sitruuna ja appelsiini. Lisää hedelmäviipaleet ja sitruunamelissan lehtiä tarjoilukannuun tai suoraan laseihin.



Myös aiemmin esittelemäni inkiväärijuoma sopii kesään mainiosti! 

Täytyy myöntää, että kuumiin kesäpäiviin viittaaminen tuntuu näillä keleillä lähinnä ironialta ;)

Naputtelin pitkästä aikaa myös matkablogia. Tällä kertaa avasin vähän sitä, kuinka etsimme & varaamme matkoja. Meillä se on prosessi. =)




Tuesday, June 19, 2012

Kuharisotto ja kampasimpukat | Pikeperch risotto with scallops

VIHDOINKIN!! Vihdoin pääsimme suunnittelemaan häidemme menua! Viiden ruokalajin illalliseen (+ antipastit ennen varsinaista ateriaa sekä lopuksi kakku) mahtuu siis tasapuolisesti kasviksia, lihaa, äyriäisiä sekä kolme eri jälkiruokaa (kakku mukaanlukien)! Menu on tietysti hyvin italialainen.

Ennen tuota illallista antipasteineen vieraat pääsevät nauttimaan kuohuviinistä ja antipasteista myös vihkimisen jälkeen, ennen ruokailua.

Ja sitten, kaiken juhlinnan päätteeksi palatessamme kaupunkiin (varsinainen ravintola on siis hieman kaupungin ulkopuolella) nautimme vielä viimeiset maljat ja jotain pientä naposteltavaa siinä samassa hienossa hotellissa, jossa otamme myös onnittelumaljat vihkimisen jälkeen.

Kenelläkään ei siis pitäisi ainakaan olla nälkä ;)


Kuharisotto ja kampasimpukat

4 annosta

2 dl risottoriisiä
2 kpl salottisipulia
2 kpl valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
8 dl kalalientä
1/2 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
2 rkl voita
40 g parmesaanijuustoa (raastettuna)
150 g kuhaa (paloiteltuna)
100 g jokirapuja

 
Silppua sipulit. Kuullota sipulisilppua ja riisiä oliiviöljyssä kattilassa. Sekoita koko ajan. Lisää kuumaa kalalientä vähitellen. Mausta seos suolalla ja valkopippurilla.

Kun riisi on kiehunut noin 15–20 minuuttia, lisää joukkoon voi, parmesaani, kuhapalat ja ravunliha. Jatka sekoittamista noin 5 minuuttia, kunnes kalan palat ovat kypsyneet.

Paista kampasimpukoita kevyesti voissa, kunnes ovat pinnalta kullanruskeat.



Pikeperch risotto with scallops

For four
2 dl risotto rice
2 shallots
2 garlic gloves
1 tbsp olive oil
8 dl fish stock
1/2 tl salt
1/2 tl white pepper
2 tbsp butter
40 g grated parmesan
150 g pikeperch
100 g crayfish

Chop onion and  fry it slowly in olive oil on mild heat without coloring until it becomes soft. Add fish stock in small amounts while stirring continuously. Season with salt and pepper.

Boil rice on low heat for about 15-20 minutes, then add butter, parmesan, sliced fish and crayfish. Keep stirring for another five minutes until the fish is cooked. Remove from heat, place a lid on the pan and allow to sit for 2 minutes before serving.

Just before serving fry scallops in butter until they are golden brown.
 

Monday, June 18, 2012

Simpukoita ja kukkakaalipyree | Clams with cauliflower puree

Tämä on aika kiva, kesäinen ja kevyt alkuruoka. Itse herkuttelimme tällä ennen kuharisottoa.
Ohjeessa käytettyjä simpukoita on saatavilla Hakaniemen hallin DeliDelistä, www.delideli.fi.


Simpukat ja kukkakaalipyree

Neljälle

1 prk marinoituja simpukoita (http://www.delideli.fi/fin/?sivu=tuote&id=5)
300 g kukkakaalia
2 rkl ruokakermaa
suolaa
pippuria
3-4 siivua paahtoleipää
tilliä koristeluun

Keitä ja soseuta kukkakaali. Varo keittämästä liikaa, jottei se muutu epämääräiseksi mössöksi. Kuumenna kermatilkka kattilassa ja sekoita pyreen joukkoon, kiehauta pyre kevyesti. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna vetäytyä muutaman minuutin ajan ennen tarjoilua, vaikkapa sen aikaa kun paistat paahtoleipäpaloja.

Poista paahtoleivistä reunat ja leikkaa neljään osaan. Ruskista paahtoleipäneliöitä kuumalla pannulla (oliivi)öljyssä.

Tarjoa kukkakaalipyre paahtoleipäviipaleiden kanssa lämpimänä. Asettele viereen myös simpukat. Koristele tillisilpulla.

Viikonloppun vietimme Tallinnassa, jossa nappasin isoäitini kirjahyllystä erään 60-luvun venäjänkielisen keittokirjan. Laivamatkalla selailin sitä vähän ja melkoinen aarrehan se onkin! Kirjassa opetetaan muun  muassa kurkkujen säilöntää ja borsch-keiton tekoa ja paljon paljon muutakin. Tulen tekemään tälle kirjalle oman osion tänne blogiin, jossa esittelen sieltä nappaamiani herkkuja. Todella hauskaa päästä kokeilemaan ohjeita, joita mummonikin on selaillut!

Jos olette Eckeröline'lla liikkeellä ja haluatte saada rauhallisen istumapaikan niin suosittelen Conference-osaston baaria. Sinne maksaa 7€ sisään (kaupan päälle saa muuten kupin kahvia), ja pääsee istumaan rauhassa ilman öriseviä turistilaumoja. Meidän matkakumppaneina oli pieni eläkeläisryhmä, jotka pelasivat korttia koko matkan. Tämä kyseinen tila on siis kai tarkoitettu hieman rauhaa kaipaaville matkustajille. Se todellakin toimii ja mennään sinne varmasti jatkossakin kun olemme kyseisellä paatilla liikkeellä! Baarista saa myös viiniä ja drinkkejä, sekä aika hyvältä vaikuttavia ruokia.


***

Clams with cauliflower puree

For Four

300 g cauliflower
2 tsp cooking cream
salt
pepper
3-4 slices of white bread
dill

Boil and mash cauliflower. Heat the cream and mix with puree. Heat puree quickly and season with salt and pepper. Let rest while you prepare the rest of the portion.

Remove crust from bread slices and cut slices into four equal squares (1 slice = 4 squares). Fry bread squares until light brown in (olive) oil.


Serve with cauliflowerpure and clams. Decorate with dill.



Thursday, June 14, 2012

PIP Porcelain


Olen täydellisen hullaantunut PIP Porcelain sarjan astioihin! Siksi kai minulla on näitä kahviastiastoja kaksi - molemmat vaaleansinisenä. Sarjat ovat nimeltään Floral Porcelain ja LoveBirds.

PIP Porcelain on siis hollantilaisen naisen luoma tuotekokonaisuus. Astioiden lisäksi voit hankkia tyyliin sopivat vuodevaatteet, meikkipussukan tai vaikkapa kylpytakin. Astiat ovat ymmärtääkseni käsin maalatut, joten niitä ei kannata pestä astianpesukoneessa.

www.pipstudio.com

Floral Porcelain






Herkutteluhetkiä viime kesältä: sokerissa paahdettuja mansikoita minttusuklaajäätelön kera. Kuvassa näkyy myös Zara Home-sarjan vihreä kaitaliina, jonka päällä H&M Home -sarjan kesäinen kaitaliina. Koko komeuden alla Hemtexin valkoinen ruudullinen pöytäliina.



Love Birds

Pidän tästä LoveBirds astiastosta ehkä jopa enemmän kuin Floral Porcelainista. Jotenkin nämä muistuttavat minua Pietarista ja Eremitaasista.


Tällä aamiaisella herkuttelimme yrtti-tomaatti focaccialla, itsetehdyllä pestolla, tuorejuustolla ja ihanalla Cafe Lattella, jossa oli muuten todellakin oli juuri oikea määrä espressoa ja päällä lämmintä maitoa. Mmmm. 


Voisin vain tuijotella näitä lautasia! Lautasen keskiosassa on pieni lintunen.


Koska perus-sokerikkoni on aika lailla modernimpi (ja ihanan kätevä), olen hyödyntänyt LoveBirds sokerikkoa muuhun tarkoitukseen. Viime viikonloppuna tarjosin siitä viikonloppuvieraillemme aamiaisella tomaattisalaattia, sunnuntaina täytin sen mansikoilla. Hieman aiemmin istutin siihen ranskalaista rakuunaa ja käytin sitä osana kattausta kuten kuvasta näkyy. 

Suomessa PIP Porcelainia saa ainakin Stockalta.

Wednesday, June 13, 2012

Made in China

Matkoillamme haalimme laukkumme täyteen kaikenlaista jännää paikallisista ruokakaupoista. Pyydänkin blogin herraan tuomaan työmatkoiltaan uusia makuja. Hänen viimeisin matkansa suuntautui kaukaiseen Kiinaan! Tuliaiset olivat vähintäänkin mielenkiintoisia, koska hän todellakin osti sellaista, mitä emme ole aiemmin syöneet.

 Nämä olivat eräänlaisia keksejä. Päältä tämä oli kahvikakkumainen ja sisällä oli pehmeää täytettä. Nämä olivat hyviä!

Chestnut cake'it olivat hyvin samanlaisia kuin yllä olevat "kakkuset". Erona tosin se, että näiden täytteenä oli pähkinänmakuista pehmeää täytettä ja ympärillä voitaikinaa.


Tässä kahta erilaista teetä. Pyöreässä purkissa vihreää teetä (jota en ole vielä ehtinyt maistaa) ja suorakulmaisessa on käsin kieriteltyjä ja sidottuja teepalloja, jotka aukeavat kauniisti kuumassa vedessä (viereinen kuva). Olen vastaavaa teetä ostanut Itiksestä, pienestä kaupasta, jossa myydään siemeniä, teetä, jyviä yms. kilohinnalla. 

Näistä tahnoista minulla ei ole aavistustakaan lukuunottamatta noita englanninkielisiä tekstejä. Täytyypä googlailla, mitä herkkuja näistä voikaan valmistaa. Tuo keskimmäinen eli Gingli paste olikin vähän vuotanut ja täyttänyt matkalaisen laukun mielenkiintoisella aromilla.

Tämä onkin suurin mysteeri. Vakuumipakatussa lehtimöykyssä on jotain sisällä. Mutta mitä? Jää nähtäväksi!


Tuesday, June 12, 2012

Munakoiso-lihapasta

Näitä pastaohjeita syntyy kuin sieniä sateella. Tästäkin voi kokeilla paria eri versiota joko naudanpaistilla tai lihapullilla. Maku eroaa hieman ja molemmat ovat todella hyviä.  Kuvassa siis lihapullaversio, vaikka taisin pitää naudanpaistilla tehdystä pastasta enemmän. Tästä innostuneena aion lähiaikoina kokeilla eräänlaista lasagnen ja moussakan yhdistelmää.



Munakoiso-lihapasta


300 g naudanpaistia palana tai jauhelihaa
1 iso sipuli
1,5 valkosipulinkynttä hienonettuna
puolikas munakoiso
5 kirsikkatomaattia / tai kolme tavallista
1 dl ruokakermaa
suolaa
pippuria
paprikajauhetta
ripaus rosepippuria


Ota liha huoneenlämpöön. Viipaloi ja itketä munakoisoja n. 30 minuuttia. Hienonna sipuli, valkosipuli ja leikkaa lihasta n. 1cm viipaleita. Pyyhi ylimääräinen neste munakoisoviipaleilta ja puolita ne.


Kuullota sipuli ja lisää loppuvaiheessa valkosipuli. Paista muutama minuutti ja lisää sen jälkeen munakoisoviipaleet. Alenna lämpöä ja anna muhia kannen alla n. 5 minuuttia. Lisää liha ja ruskista kevyesti. Lisää tomaatit, mausta ja anna taas muhia matalalla lämmöllä kannen alla n. 5 minuutin, kunnes munakoiso alkaa hieman pehmetä. Lisää kerma, sekoita ja anna kiehahtaa kevyesti n. 10 minuuttia. Mausta ja anna vetäytyä viitisen minuuttia ennen tarjoilua.


Keitä pasta ja yhdistä kastikkeeseen.


Itkevät munakoisot

Thursday, June 7, 2012

Gaijin & Farang

Tässä se nyt tulee. Kauan olen tätä pidätellyt, mutta nyt en enää pysty. Nyt täytyy kertoa oma, hieman massasta eriävä mielipiteeni.

Elokuussa 2011, blogin herran syntymäpäivänä päätimme vierailla paljon kehutussa Gaijinissa. Pöytävaraus oli aika helppo saada, vaikka turhan myöhään olinkin liikkeellä. Kokeilin aiemmin Demoa, mutta he olivat jo aikoja sitten täyteen bookattuja tuolle lauantaille. Katselin myös Oloa, mutta sen päätin skipata, koska päivänsankari oli siellä jo käynytkin. Chez Dominique taisi taas olla vielä kiinni kesän jäljiltä tai täyteen bookattu - en muista. Gaijiniin siis. Oli muutenkin kiva syödä vaihteeksi jotain aivan toiselta mantereelta kolmen viikon Italian matkan jälkeen,

Ruokasali vaikutti aluksi ihan viihtyisältä ja tyylikkäältä mustine seinineen, vaikka todella ahtaaltahan se näytti! Mitä enemmän väkeä ravintolaan saapui, sitä ahtaammaksi ja äänekkäämmäksi se kävi. Ei siis mikään ideaali paikka romanttiseen illanviettoon (tämän onneksi tiesin jo aiemminkin). Vaikka en yleensä välitä tungoksesta, niin onhan se inhottavaa, kun joudut puikkelehtimaan tuolien selkänojien ahtaista väleistä.

Otimme maistelumenun, joka osoittautui todella hyväksi. Annokset tulivat ehkä vähän turhan tiuhaan, mutta maut olivat ällistyttävän hyviä. Annosten koot olivat sopivia. Otin alkuun juomaksi Umeshua, johon ihastuin totaalisesti! En nyt lähde tässä erittelemään mitä söimme ja miltä se maistui, mutta ruoat olivat kyllä erittäin hyviä. Palvelu oli myös kaikin puolin hyvää.

Kokemus oli kaiken kaikkiaan hyvin positiivinen, mutta ruokasalin ahtaus ja melu olivat ahdistavia. Olen aika nirso fine diningin suhteen, ja odotukseni ovat aina varsin korkealla ravintolan joka osa-aluetta kohtaan, joten tämä siis miinuksena Gaijinin kohdalla.

Talvella 2012 vierailimme vihdoin Farangissa.

Ensivaikutelma oli ristiriitainen. Mielestäni oli jotenkin mautonta, että takit ripustettiin naulakkoon samaan tyyliin kuin ala-asteella kaoottiseen kasaan sikin-sokin. Oli siis talvi ja naulakko pursusi paksuja takkeja, huiveja ja lakkeja. Huh, en tykännyt (ok, osaan toki olla hieman nirppanokka, mutta tässä tapauksessa mielestäni myös aiheesta).

Itse ruokasali on ymmärtääkseni saanut enemmänkin negatiivisia kommenteja, mutta itse pidin siitä kovasti! Rakastan korkeita ja avaria tiloja, eikä itseäni haitannut ollenkaan kaiku, jota niin monet ovat kritisoineet. Sali oli hieno!

Otimme tarjoilijan suositusten mukaisesti yhteensä varmaankin seitsemän eri ruokalajia jaettavaksi. Alku oli lupaava, annoksia saapui pikkuhiljaa, nautimme kaikessa rauhassa viinistä, juttelimme ja maistelimme ruokiamme. Pikkuhiljaa annoksia alkoi tulla yksi kerrallaan lisää. Ja lisää. Ja lisää. Lopulta pieni kahden hengen pöytämme oli täynnä lautasia ja kulhoja, ruoat jäähtyivät (sanovat he mitä tahansa, jotkut annokset eivät todellakaan olleet ollenkaan niin hyviä kylmänä!) ja koostumukset muutivat olemustaan. Myös tarjoilijamme vaihtui muutamaan otteeseen ja jokainen heistä kolmesta oli vähän pihalla.

Koko ruokailusta jäi fiilis, että kaikilla oli kiire. En halua syödä sotkuisessa pöydässä fine dining ravintolassa, en todellakaan! Oletan, että vaikka ruokia syödään ristiin ja samaan aikaan, pitää tarjoilija pöydän kuitenkin siistinä ja tuo annoksia sitä mukaa, kun pöydälle vapautuu tilaa. Pöytä oli siis ahdistavan täysi ja pettymys aika suuri. Ei ole mukavaa syödä, kun tuntuu ettei sinulle vain jää tilaa ruokailla rauhassa. Tai ehkäpä tämä on se suunta, jonne Björk kumppaneineen haluaa viedä Suomen ruokahifistelysceneä. Aika tylsää, kun kaikesta karsitaan se pienenpieni silver lining ja tyylikkyys.

Ruoka oli siis hyvää, mutta hyvää ruokaa saa myös 40€:lla ilman pöytävarausta. Ravintolat toimivat varmasti, jos ottaa maistelumenun, jolloin pieniä annoksia tuodaan pöytään yksitellen, mutta muuten en kyllä näihin uudelleen menisi. Tuolla maineella pitäisi pystyä tarjoamaan ruoan lisäksi myös viihtyisän ilmapiirin, erittäin ammattitaitoiset tarjoilijat ja mielellään myös eteispalvelun.

Wednesday, June 6, 2012

Ruokaohjeita Venetsiasta

" Suomalaisen äidin ja kyproslaisen isän tytär Tessa Kiros on todellinen maailmankansalainen. Nelivuotiaana hän muutti perheensä kanssa Etelä-Afrikkaan, ja kahdeksantoistavuotiaana hän lähti kiertämään maailmaa tarkoituksenaan tutustua elintapoihin ja ruokakulttuureihin eri maissa. Hän on työskennellyt kokkina Lontoossa, Sydneyssä, Ateenassa ja Meksikossa.

Miehensä hän tapasi ollessaan Italiassa tutustumassa sikäläiseen kieleen ja keittiöön. Tätä nykyä Tessa Kiros asuu Toscanassa, jonka kauniista ruoista hän kirjoitti ensimmäisen kirjansa Twelve. Se on samalla, kiehtovalla tavalla henkilökohtaisen reseptikokoelma kuin hänen maailmanlaajuista kiitosta niittänyt teos Hillasaloilta oliivilehtoihin. "



Tätä blogia selanneille ei varmastikaan ole jäänyt epäselväksi, että rakastamme blogin herran kanssa Italiaa yli kaiken! Syömmekin italialaista ruokaa todella usein, ja aiheeseen liittyviä keittokirjojakin on kertynyt muutama (joka on meille minimalistisille tietokonehörhöille paljon!). Ehdottomasti kaunein näistä kirjoista on Tessa Kirosin Venetsia - ruokaa & unelmia -teos, jonka saimme blogin herran äidiltä pari vuotta sitten.


Kirja on aivan upea kullattuine sivuineen, ja todella kauniine kuvineen. Se todellakin viestii aitoa Venetsian tunnelmaa. Ohjeet ovat myös todella hyviä ja hyvin kirjoitettuja. Pidän erittäin paljon myös siitä, että kirjassa kerrotaan paljon myös Venetsian historiasta, tavoista ja perinteistä. Tätä on ihanaa selailla, vaikka ei olisi ruokaa tekemässäkään.



Kirja on myös mainio lahjaidea italialaisen, erityisesti venetsialaisen ruoan ystäville. Kirjaa jaksaa selailla vuodesta toiseen ja aina siitä löytää uutta kokeiltavaa. Se tuntuu myös erittäin laadukkaalle ja sitä on ihana hypistellä käsissä.

Erään viinibaarin herkullisia antimia Venetsiassa keväällä 2010. Tällaisia pieniä suupaloja olen halunnut tehdä itsekin jo pitkän aikaa.


Ei taida olla epäilystäkään siitä, mitä joukkuetta tässä blogissa kannatetaan jalkapallon EM-kisoissa!

Jätetään huomiotta siis se seikka, että blogin herra ilmoitti kannattavansa Hollantia ("..koska italialaiset jalkapalloilijat ovat neitejä....."). Perheriitaa tästä ei tullut, mutta pelien katsominen on varmasti vähän hauskempaa, kun ei olla samalla puolella.

Tuesday, June 5, 2012

Tuorejuusto-marjapiirakka | Cheesecake with berries

Taannoin harkitsin marjastamista tänä syksynä. Blogin herra onneksi muistutti minua hyttysistä, hämähäkinseiteistä, marjojen puhdistamisen ihanuudesta ja muusta mukavasta, joten taidan jatkossakin hankkia marjani torilta tai kaupasta ja metsään lähden lenkille - mutta nämä kaksi pidän visusti erossa toisistaan.

Marjat ovat mahtavia, tulee ne sitten mistä tahansa. Rakastankin kaikkia marjaisia jälkiruokia yli kaiken. Tämän helpon marjapiirakan bongasin Nigellan ohjeista. Kakku oli todella hyvää, vaikka ensi kerralla aion kokeilla tavallista kakkupohjaa keksipohjan tilalla, koska keksipohja hajosi kakun leikkauksen yhteydessä ja lautaselle päästyään olikin aikamoista mössöä. Hyvää mössöä.

Naputtelen ohjetta taas pyynnöstä, ja tällä kertaa tämä meneekin blogin herran veljen perheelle!

Ehdin napata kuvan iPhonen kameralla vasta vietyäni kakun tulevan anoppini illallispöytään. Hieman harmittaa kuvan huono laatu, mutta onneksi kakku näyttää näinkin todella herkulliselta.


Tuorejuusto-marjapiirakka


350-375 g Digestive-keksejä
75 g suolatonta voita


200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl kuohukermaa 
1,5 dl sokeria
1tl vanilliinisokeria


runsaasti marjoja


Murusta keksit hienoksi jauhoksi ja lisää huoneenlämpöinen voi. Sekoita tasaiseksi massaksi. Vuoraa irtopohjavuoka keksi-voi seoksella reunoja myöten. Pohja-ainesten levitys sujuu helposti lusikan kaarevalla puolella. Laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.


Vispaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen tuorejuusto ja sokerit. Sekoita tasaiseksi ja pehmeäksi vaahdoksi. Levitä tuorejuustoseos kakkupohjalle ja asettele marjat päälle. Laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi ennen tarjoilua. 


Alkuperäisen ohjeen täyte oli tuorejuuston ja lemon curdin sekoitus, mutta koska blogin herra inhoaa sitruunan makua leivonnaisissa, päätin käyttää sen tilalla ihanan pehmeää kermavaahtoa.


Cheesecake with berries

350-375 g Digestive cookies
75 g unsalted butter


200 g cream cheese
1,5 dl whipping cream
1,5 dl sugar
1tl vanillin sugar

Lots of different berries.


Mix together crushed digestive cookies and slightly soft butter (hold in room temperature for about 30 minutes). Press gently on pie tin or pie dish with removable bottom - even one the sides. Place in fridge for about 30 minutes.

Whip the cream and mix evenly with cream cheese (hold cheese in room temp. for about 30 minutes), sugar and vanilla sugar.

Add cream filling on the crust evenly. Place berries on the filling. Store in fridge before serving.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...