Wednesday, February 20, 2013

Pestolammasta ja hunajamarinoitua halloumia

Syömme ulkona todella usein, siis vähintään 4 kertaa viikossa, joskus useamminkin. Lähiympäristömme yksi vakiopaikkojamme on ..khm.. Kotipizzan lisäksi myös ravintola Villetta sekä intialainen Maharaja, joista viimeisin on ehdottomasti yksi lempipaikoistamme koko Helsingissä. Olin ostanut Grouponista edun tähän samaiseen ravintolaan ja tällä kertaa jouduin syömään sen iänikuisen Prawn Kormani sijasta (joka on muuten maailman parasta!) Chicken Kormaa sekä Butter Lamb'ia. Jälleen kerran, ruoka oli mahtavaa ja palvelu ensiluokkaista. On hämmentävää, kuinka tasaisen mahtavaa palvelua Maharajasta saa joka ikinen kerta. Käykääpä kokeilemassa. Jaksan kehua Maharajaa kyllä kerta toisensa jälkeen! Myös take-away annosten koko on todella reilu. 

Jossain vaiheessa piipahdimme välillä Tokyo 55:ssa sekä Mamma Rosassa, joista nykyisin molemmat tuntuvat kokeneen melkoisen muutoksen palvelussa ja laadussa. Tokyo 55:n palvelu on kyllä edelleen hyvää, mutta ruoka on mielestäni heikompilaatuista. Suositelkaahan muita hyviä japanilaisia Töölöstä! 

Tämä kyseinen ruoka on ehdottomasti yksi meidän parhaista kokkailuista. Tämän lampaan marinadi on jotain aivan uskomattoman herkullista ja valmistuksen aikana syntynyt tuoksu sainoinkuvaamaton. Tekisin tätä vaikka heti uudelleen. Myös granaattiomenasalaatti hunajaisen kastikkeen kanssa kruunasi koko jutun. 

Tätä valmistettaessa jouduimme hakemaan juoksuaskelin myös sammutuspeitteen. Olin ottanut liekinheittimeni (butaanipolttimen... liekinheitin kuulostaa niin paljon jännemmältä!) apuun, koska halusin saada hallumin pintaan hieman enemmän väriä. Väriä sai siis myös peltimme sekä tuo sammutuspeite. Leivinpaperi palaa yllättävän hyvin.





Huomioithan, että valmistusaika on reilu vuorokausi, mutta aktiivista valmistusaikaa kuluu tuskin tuntia enempää.


Marinoi lammas ja halloumi yön yli jääkaapissa.

Pestolammas (lampaan lapa)
kahdelle

n. 1 kg lampaan lapaa (tai muuta lampaanlihaa esim. paistia)

Marinadi:
1 dl juoksevaa hunajaa
4 valkosipulinkynttä
4 rkl pestoa
1 dl sitruunamehua (n. 1 sitruuna)
1 dl soijakastiketta
1 tl mustapippuria

Sekoita kaikki marinadin ainekset ja pilkottu valkosipulinkynsi keskenään. Sivele 2-3 osaan pilkottu lapa marinadilla perusteellisesti ja laita maustumaan runsaassa marinadiliemessä muovipussiin maustumaan. Nosta jääkaappiin vuorokaudeksi. Kääntele välillä.

Hunajamarinoitu halloumijuusto

1 halloumi (250g)
3 rkl hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl mustapippuria

Sekoita hunaja, öljy ja pippuri keskenään. Pilko halloumi noin kuuteen osaan ja kääntele paloja hunajamarinadissa. Laita juusto muovipussiin ja kaada loppu marinadi päälle. Sulje pussi ja anna maustua jääkaapissa vuorokausi. Muista käännellä pussia.


Liha:

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Nosta maustunut liha uunivuokaan ja valele pinta marinadilla. Ota loppu marinadi talteen. Vähennä uunin lämpötilaa 180 asteeseen. Peitä vuoka foliolla ja laita uuniin kypsymään 3-4 tunniksi. Lihaa kannattaa valella paistoliemellä sekä marinadilla noin tunnin välein. Muista peittää vuoka foliolla kunnolla aina, kun laitat sen takaisin uuniin. 

Liha on valmis, kun se lähes tippuu luista. Anna lihan vetäytyä folion alla noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Halloumi:

Samalla kun liha vetäytyy lämmitä uunin grillivastukset kuumiksi ja grillaa halloumi kullankeltaiseksi. Säilytä marinadi!


Granaattiomenasalaatti

Puolikas granaattiomena (omenan siemenet)
n. 200 g jäävuorisalaattia
kourallinen miniluumutomaatteja
1 shalottisipuli

Salaatti:

Ota granaattiomenan siemenet talteen. Revi jäävuorisalaatti, pilko tomaatit ja shalottisipulit pieneksi. Sekoita hyvin. Säilytä granaattiomenan mehu.

Tarjoilu:

Sivele lhan pintaan pestoa ja kaada päälle vielä paistolientä.

Valele salaatin päälle granaattiomenan mehu sekä hunajamarinadi.

Tarjoile halloumi salaatin päällä.


Olemme aloittaneet työstämään uusia tavoitteitamme ja se on saanut meidät aika kiireisiksi. Kuntonyrkkeily, kieliopinnot, avoimen yliopiston kauppatieteiden opinnot sekä meidän suuri, salainen suunnitelmamme ovat niin työllistäviä, että päivän päätteeksi olemme olleet todella uupuneita - niin, varsinaisten töidemme lisäksi! Onneksi kevät ja valo eivät ole enää kovin kaukana. Viime viikolla kuulin aamulla jo jonkun linnunkin laulavan! Kohta se tulee! Kevät!

Sunday, February 17, 2013

Juureen leivottu ruisleipä.. eikun Coq Au Vin sittenkin!

Luulin, että seuraava juttuni liittyy juureen leivottuun ruisleipään, mutta sitä saamme odottaa vielä. Kaksi juurta on jo mennyt roskiin ja kolmas on tällä hetkellä vielä täysi mysteeri. Luulenpa, että jatkamme Kanniston luomuruisleivän parissa jatkossakin.

Eräänä parin viikon takaisena lauantaina teimme ensimmäistä kertaa Coq au vin'iä Anthony Bourdainin ohjeen mukaan. Olen alkanut lämmetä Bourdainin jutuille pikkuhiljaa lähinnä hänen matkailuohjelman kautta. New Yorkissa ollessamme kokeilimme paria hänen suosittelemaansa ravintolaa sekä keittiötarvikeliikettä ja olimme hämmästyneitä! Mieshän tuntuu oikeasti tietävän, mistä puhuu. Sitäpaitsi hänellä on hyvä ja rento tyyli. Tämä ohje löytyi sattumalta ja minusta tuntuu hölmöltä kääntää ohje, joka on kirjoitettu niinkin upeasti! Tässä linkki alkuperäiseen ohjeeseen; http://www.cookstr.com/recipes/coq-au-vin-4

Coq Au Vin onnistui todella hyvin. Kana olisi voinut jäädä hieman pehmeämmäksi, mutta muuten ruoka oli todella hyvää. Punaviiniliemi oli aivan järkyttävän hyvää! Ja tämä kaikki tulee siis blogin tytön suusta, joka pitää kanaa noin yleisestikin b-luokan lihana.


Kuvan annos ei ole erityisen kaunis, koska meillä molemmilla oli aivan tajuton nälkä ja ruoka tuoksui todella herkulliselle - ja meidän piti päästä syömään!



Coq Au Vin

neljälle (pienet annokset)


1,5 l punaviiniä
1 sipuli kuutioituna 1 cm paloiksi
1 porkkana kuutioituna vajaan sentin paloksi
1 sellerinvarsi noin sentin viipaleina
4 mausteneilikkaa
1 tl mustapippuria (kokonaisina)
1 yrttinippu (bouquet garni)
1 kokonainen kana ilman sisälmyksiä
225 g pieniä herkkusieniä
12 hillosipulia tai pientä tavallista sipulia (todella pientä)
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
voita
1 tl vehnäjauhoja
112 g pekonia (kuutioina tai paloina)

Paahdetut juurekset

2 porkkanaa
250 g lanttua
250 g palsternakkaa
oliiviöljyä
suolaa
pippuria


1. päivä:

Laita kuutioidut sipulit, porkkanat, selleri, neilikat, pippurit ja maustenippu tilavaan astiaan. Lisää kana ja kaada litra viiniä sekaan. Sekoita ja anna marinoitua kelmun alla jääkaapissa yön yli.

Valmistuspäivä:
Nosta kana pois marinaadista, kuivaa kevyesti taputtamalla ja laita sivuun. Siivilöi ja erottele liemi sekä kasvikset erillisiin astioihin. Levitä suolaa ja pippuria kevyesti kanan pinnalle ja ruskista kaikkialta kevyesti voissa isossa pannussa tai kasarissa. Laita kana sivuun. Lisää pannuun aiemmin erotellut sipulit, selleri ja porkkanat, paista miedolla lämmöllä kullanruskeaksi ja hieman pehmenneeksi (n. 10 minuuttia). Lisää jauhot ja sekoita. Lisää myös aiemmin sivuun laitettu marinadiliemi. Lisää mukaan myös kana sekä yrttinippu ja kypsennä noin tunnin ajan miedolla lämmöllä.

"Have a drink. You’re almost there …"

Sillä aikaa kun kana kypsyy, ruskista pekoninpalat pienellä pannulla. Laita pekonit talouspaperin päälle, mutta säilytä noin 1 rkl rasvaa. Ruskista puhdistetut herkkusienet pekoninrasvassa kullanruskeaksi ja laita sivuun.

Laita hillosipulit (tai tavalliset, pienet sipulit) pienelle pannulle, lisää sokeri, suola ja 2 rkl voita. Lisää vettä, kunnes sipulit ovat juuri ja juurin peittyneet veden alle. Leikkaa leivinpaperista pannun kokoinen pala ja laita se kanneksi sipuleiden päälle. Anna kiehahtaa, sen jälkeen vähennä lämpötila ja anna poreilla kevyesti kunnes vesi on haihtunut. Tarkkaile kiehumista jatkuvasti. Poista paperi ja ruskista kullankeltaiseksi. Poista sipulit pannulta (älä pese pannua!) ja kaada n. 225ml punaviiniä kuumalle pannulle. Lisää suolaa ja pippuria. Anna poreilla kevyesti kunnes koostumus on hieman paksua.
Kun kana on valmis (kypsyyttä kannattaa kokeilla silloin tällöin, ettei kanasta tule liian kuivaa), leikkaa siitä paloja ja asettele lautaselle. Yhdistä punaviinikastike, marinadi, kasvikset, sienet, pekonit ja kaada lientä ja kasviksia mieleinen määrä kanan päälle. 


Juurekset

Kuutioi kaikki juurekset suunnilleen samankokoisiksi paloiksi ja laita korkeareunaiseen astiaan. Lisää ripaus suolaa ja pippuria sekä loraus oliiviöljyä. Sekoita hyvin ja levitä kuutiot uunipellille leivinpaperin päälle. Paista n. 30 min 250 asteessa. Sekoittele n. 10 minuutin välein.

Itse söimme tämän kaverina myös papuja, muita lisukkeita ei ollut eikä se niitä tarvitsekaan.


Täytyy myöntää, että minulla ei kyllä ollut yrttinippua tässä ohjeessa. Olin ostanut joltain reissultamme sellaisen erikoisen keittopohjapussin, jossa oli pieni yrittinyytti, neilikkaa ja kanelia, joten yrttinyytti korvasi bouquet garnin mielestäni mainiosti, vaikka minulle ei ole aavistustakaan, mitä kaikkea se sisälsi!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...