Monday, March 12, 2012

Jamie

Emme katso TV:tä oikeastaan ollenkaan. Sillon tällöin avaamme TV:n ja tallennamme boxin täyteen kokkiohjelmia, joita katsomme sitten joskus, kuten esimerkiksi pari viikkoa sitten, kun olimme molemmat olleet kammottavassa flunssassa. Jos siitä jotain positiivista haetaan, niin ehtipähän katsoa boxillisen aiemmin tallennettuja kokkiohjelmia!

Pidän todella paljon Nigellan, Jamien ja Siken tyylistä kokata. Heille yhteistä on rentous, into ja rakkaus ruokaa kohtaan. Moni muu kokki ottaa ruoanlaiton kamalan vakavasti ja tiukkapipoisesti! Eihän sellaista jaksa katoa.. kaikessa yksinkertaisuudessaan se on kuitenkin vain ruokaa. Ihanaa, mahtavaa ruokaa. Kuinka kokki voi nauttia ruoasta jos sen tekeminen aiheuttaa harmaita hiuksia ja todella ruman sanavaraston? Esimerkiksi Top Chefiä en ole jaksanut tallennella. Kaikki se arvostelu ja ilkeys on jotenkin ahdistavaa. Hei haloo, otetaan nyt vähän rennommin!!! Enpä taida olla ihan ohjelman kohderyhmää ;)

Vahinkoja sattuu ;) Kärvennetty muovilasta.

Olen itse panostanut ruokaan vasta parin vuoden ajan, joten olen tosi juniori. Olen ollut aika yllättynyt siitä kuinka makuaisti on kehittinyt parissa vuodessa aivan huimasti. Eri kokeilujen kautta olen myös oppinut aika hyvin yhdistämään vähän yllättäviäkin raaka-aineita (esim. konjakkijäätelö & silakkapihvit). Ennen siis luulin, että nämä ominaisuudet täytyy ns. olla valmiina, mutta kyllä ne näköjään kehittyy aika nopeasti. Onneksi =) Tietysti myös tupakoinnin lopettaminen auttaa asiaan! Lopetin itse reilu vuosi sitten n. 10 vuoden tupakoinnin jälkeen. Siihen meni noin puoli vuotta, kun huomasin sen myös makuaistissani. Onneksi en ole lihonut tupakoinnin lopettamisen myötä, mutta täytyy myöntää, että lopettaminen on tuonut paljon ekstraa myös ruoanlaittoon ja siitä nauttiikin hieman enemmän nykyään!

Olen siis alkanut maistaa ja haistaa ruokia ihan eri tavalla, mutta kokkailukokeilujen myötä olen oppinut raaka-aineiden laadun tärkeyden. On ihanaa kulkea kaupoissa ja kauppahalleissa haistelemassa ja tökkimässä aineksia; kasviksia, lihoja, leipiä...mmmm. ;) Uusin lempparini on Kluuvin Eat & Joy hallin kasvisosasto. Se tuoksu on ihan tajuton! Vielä emme ole ehtineet käydä jauhamassa jauhoja Kluuvin jauhokopissa, mutta tulemme sen varmasti lähiaikoina tekemään.

Ok, palataan nyt aiheeseen.


Ehdoton ykköskokki on mielestäni Jamie Oliver. Aluksi pidin Jamie'a vähän ärsyttävänä ja kaikkitietävänä, mutta mieleni on onneksi muuttunut. Jamie on todella energinen ja selvästi nauttii ruoasta todella, todella paljon. Hän on ällistyttävän monipuolinen ja mutkaton - ja todella nopea! Hän saa ruoanlaiton oikeasti tuntumaan todella helpolta. Ja sitähän se yleensä onkin. Jamie arvostaa todella laadukkaita raaka-aineita ja panostaa niihin paljon.

Olemme blogin herran kanssa bonganneet Jamien ohjeiden joukosta todella paljon toimivia ja todella herkullisia ohjeita. Jamie on aivan ehdoton luottokokki!

Pari viikkoa sitten olimme molemmat hirveässä flunssassa ja tuolloin aivan sattumalta löysimme telkkarista jonkunlaisen Jamie Espanjassa -ohjelman (nimi oli kyllä joku aivan muu, mutta tapahtumapaikkana ihana Espanja), jossa hän kokkaili mm. tomaatti&chorizo-salaattia sekä paprika-papupataa. Molemmat olivat todella hyviä! Siis jopa niin hyviä, että jopa blogin tytöstä saattaa tulla salaatin ystävä. Ok, ei liitoitella.. mutta ainakin tämän salaatin ystävä! =)

4 comments:

  1. Mua ärsyttää Jamien ohjelmissa se tajuton vauhti ja se, että kamera ei voi pysyä edes hetkeä paikallaan.. En yksinkertaisesti voi tästä syystä katsoa kyseisen herran ohjelmia. Nigella kuuluu omiin suosikkeihini. Sillä on tarpeeksi rauhallinen tahti mun makuun! :)

    ReplyDelete
  2. Jamie, olkoonkin miten häslä tahansa on kyllä jotenkin pitänyt pintansa ja tyylinsä todella hyvin. Jamien salaattiresepteissä on usein tosi kivoja oivalluksia. Simppeleitä juttuja, mutta tosi hyviä ja yllättäviäkin makuyhdistelmiä.

    ReplyDelete
  3. Jamie on yksi minun suosikkini. Hänellä on italialaisen keittiön vaikutteita ja olen oppinut paljon häneltä juuri salaattien valmistamista. Minä olen ollut ruoan parissa kauemmin kuin sinä ja pakko sanoa, että minunkin makuaistit kehittyvät ja tulee omaa ymmärrystä ruoanlaitosta. Olen sinun kanssa siinä asiassa eri mieltä, että mielestäni pitää olla ihan oikeita maku- ja ruokapoliiseja, he pitävät osaamisen yllä. Alussa minua ärsytti Gordon Ramsay, mutta nyt ihailen hänen osaamista ja ymmärrän, miksi hän on niin tiukka ja suorasanainen. Ihan hirveää ruokaa ihmisille makuelämyksien nimissä tarjotaan. Saan pelkästään katsomisesta vatsakivun. Toki, makuja on niin erilaisia. Tärkein on sen oman maun löytäminen ja kotikeittiössä lopuksi syöt itse valmistetun ruoan.

    ReplyDelete
  4. Onhan Jamiella aina kova vauhti päällä =) Jotenkin hän kuitenkin vaikuttaa todella ammattitaitoiselta.

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...