Monday, March 26, 2012

Munakoiso-tomaattipasta | Pasta with aubergine and tomato

Tämä pasta syntyi vahingossa. Jääkaappiin oli melkein unohtunut yksi munakoiso viikon takaisesta pizzanpaistosta (jolloin siis unohdimme käyttää munakoisoa). Mietimme millaisen pastan tästä saisi aikaiseksi ja vilkaisin Jamie Oliverin pastaohjeita, joita selaillessa nappasin meidän pastaamme mukaan myös tomaattia ja mascarponejuustoa. Mascarponen voi toki jättää pois. Itse pastataikinan maustoimme basilikalla.

Pastan teosta voit lukea lisää täältä. Basilikalla maustettu pasta tehdään muuten tuon tavallisen pastataikinan ohjeen mukaan, mutta siihen lisätään vielä basilikatahnaa.


Basilikatahna


pari kourallista pestyjä, isoja basilikanlehtiä
2 rkl oliiviöljyä


Soseuta basilika ja oliiviöljy keskenään. Lisää tahna jauhojen ja munien joukoon juuri ennen kuin alat sekoittelemaan. Voit lisätä jauhoja n. 0,5 dl verran, jotta taikinasta ei tule liian pehmeää.



Tomaatti-munakoisopasta

Neljälle

200 g:n pastataikinasta tehtyä tagliatelleä, jossa mukana basilikaa. Tästä taikinasta saimme syödäksemme kahdeksi päiväksi, joten riittää enemmän kuin hyvin neljälle herkuttelijalle. 

2 munakoisoa
4 tomaattia
kourallinen basilikaa
1-2 valkosipulinkynttä
4 rkl mascarponejuustoa
oliiviöljyä
parmesanjuustoa maun mukaan
(vuohengoudaa)

Viipaloi munakoisot n. 0,5 cm paksuisiksi paloiksi ja itketä niitä suolattuna pellillä n. 30 min. Pyyhi neste noin puolen tunnin kuluttua ja lisää pellille myös tomaatinpalat. Vihannekset voivat olla sikinsokin päällekäin, koska tämän määrä tekee hieman tiukkaa yhdelle pellille. Paista vihanneksia uunissa grillivastusten alla n. 10-20min. Puolessa välissä kannattaa sekoitella vähän, jotta ruskistuvat joka puolelta.

Keitä ja valuta pasta. Laita pasta takaisin kattilaan ja lisää mukaan myös kauniisti ruskistuneet munakoisot, tomaatit, puristettu valkosipuli ja loraus oliiviöljyä. Sekoita hyvin. 

Tarjoiluvaiheessa nosta nokare mascarponea pastan keskelle, jossa se ikään kuin sulaa hieman. Ripottele päälle parmesania (vuohengoudaa) ja basilikaa.

 

Pasta with aubergine and tomato

For four

200 g of pasta (pasta dought)

2 aubergines
4 tomatos
handful of basil
1-2 gloves of garlic
4 tbsp mascarpone cheese
olive oil
parmesan cheese
(goat gouda cheese)


Slice aubergines (one slice about 0,5 cms) and place them on cooking tray. Sprinkle with salt and let the salt absorbe the extra liquids for about 30 minutes. Wipe off the liquids and add sliced tomatos also on the tray. Cook for about 10-20 minutes in 250 degrees. Don't forget to toss them around in the middle of cooking.

Boil and drain pasta and put it back to the boiling pot. Add also golden brown aubergines and tomatos, garlic and some olive oil. Mix it all together.

Serve with a spoonful of mascarpone cream in the middle. Sprinkle with parmesan, gouda and basil.


No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...