Wednesday, March 14, 2012

Ihana Nigella

Haluaisin kovasti kirjoittaa muun muassa munakoisorullista ja hankkimastamme pizzakivestä, mutta koska en ole "ehtinyt" siirtää kuvia kamerasta koneelle, päädyn edelleen kirjoittamaan ihanista kokeista!

Aluksi pidin Nigellaa vähän hölmönä, mutta vuosien mittaan olen oppinut pitämään hänestä aina vain enemmän, vaikkakin hänen kokkailujaan olen tutkaillut ehkä vähiten tästä esittelemästäni kolmikosta. Nigella todellakin tuntuu nauttivan ruanlaitosta ja onhan jonkinlainen seksikkyys (?) osa hänen imagoaan. Nigellan kokkailun katsominen on todella rentouttavaa. Hänkin nauttii ruoanlaitosta, mutta on selvästi rauhallisempi (oikeastaan kuin eri planeetalta!) kuin Jamie.


Nigellassa häiritsevää on kuitenkin se, että hän käyttää todella paljon säilykevalmisteita. Ehkä hän yrittää tuoda sen kautta esiin ruoan mutkattomuutta tai ruoanlaiton helppoutta ja nopeutta, varsinkin isommille perheille. Itse taas kokkailen yleensä kahdelle, joskus neljälle aikuiselle, niin mutkattomuus ja helppous eivät ole niitä juttuja, mitä haen.

Plussaa Nigella saa kuitenkin siitä, ettei hän turhaan laske kaloreita ja hänen ruokansa ja herkkunsa ovatkin usein hyvin tuhteja. Olen itse sen kannalla, että ruoan pitää aiheuttaa hyvää mieltä. En koskaan halua syödä vain siksi, että pitää saada energiaa. Kun tarkoituksenani on pudottaa pari kiloa, teen sen yleensä lisäämällä liikuntaa ja vähentämällä herkkuja. Mutta en varsinaisesti kevennä ruokavaliota tai jätä kokonaan herkkuja pois. Filosofiani on, että elämme vain kerran, miksi siis tehdä tai syödä mitään sellaista, mikä ei tunnu hyvältä? :)

Syön, koska ruoka on ihanaa ja haluan jakaa sitä ihanuutta ja mielihyvää myös muille! :)

3 comments:

  1. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, Nigella Lawson on enemmän ruoanlaittaja, kuin kokki. Hänellä ei tietääkseni ole muodollista koulutusta, joten siltä pohjalta ajatellen säilykkeiden käyttö on jotenkin "ymmärrettävämpää". Minäkin pidän kovasti Nigellasta, häntä on jotenkin niin hauska katsoa, melkein riippumatta siitä, mitä ruokaa hän valmistaa:) Ja hän kyllä osaa hyödyntää avunsa, eikä minulla ole mitään sitä vastaan.

    ReplyDelete
  2. Olen ihan samaa mieltä, Nigella on ihana, rentouttava ja sympaattinen. Edellisessa postauksessa Sikkesta: hänellä on kaunis kesäkoti Saarenmaalla.

    ReplyDelete
  3. Totta, eihän Nigella ole koskaan varsinaisesti kokkina toiminut, vaan enemmänkin kirjoittanut ruoasta ja tietysti valmistanut sitä telkkarissa =)

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...