Tuesday, March 13, 2012

Sikke

Tähän alkuun ajattelin hieman rehvastella uudella hankinnalla. Nimittäin sain vihdoin aiemmin peräänkuuluttamiani syötäviä kultahippuja! En ole vielä päässyt käyttämään niitä, mutta en malta odottaa, kun keksin jotain, minkä päälle niitä ripotella. Ne näyttävätkin niin ihanan luxukselta. Namnam! =)

Yritin kyllä viime viikonloppuna tehdä Macaron-leivoksia, jotka olisin koristellut kultahipuilla. Todellakin yritin. Lopputuloksena oli todella sotkuinen keittiö katettuna tomusokerilla ja elintarvikeväreillä. Mokasin ainakin siinä, että käytin huomaamattani XL-munia ja liian vähän tomusokeria sekä mantelijauhetta. Annoin massan myös seistä aivan liian kauan, tämän lisäksi myös lorautin elintarvikeväriä aivan liikaa, jolloin seos oli entistäkin vetelämpää.

Emme kumpikaan erityisesti pidä Macaroneista, mutta ovat ne kyllä kauniita!

Ehkä onnistun sitten ensi kerralla.

Picture from: deandeluca.com


Sikke Sumarista mieleeni tulee fraasit "ei se ole niin tarkkaa", "hups" sekä "kaikki mukaan vaan (ruoka)". Sikke on vähän kuin Jamie, eli aika suurpiirteinen eikä ollenkaan pikkutarkka kokkailunsa suhteen. Pidän hänen rennosta otteestaan todella paljon - ja pienestä mokailusta. Tai oikeastaan siis siitä, kuinka hyvin hän osoittaa, ettei pienet mokat ruoanteossa välttämättä pilaa ruokaa. Ja mitä sitten jos pilaakin.. ainahan sen voi tehdä uudelleen - tai vähän uudella twistillä.




Mielestäni myös Sikke panostaa raaka-aineisiin aika paljon, aivan kuin aiemmin esitelty Jamie Oliver. Tosin Sikke ei korosta raaka-aineiden tärkeyttä yhtä paljon. Pidän myös siitä, että ohjelmissaan Sikke käyttää joitain eestiläisiä tuotteita kokkailessaan kesämökillään Eestissä. Ja Sikellä on koira. Plussaa siis siitäkin. Niin ja plussaa vielä Siken välillä todella päättömille jutuille. Ja siitä, että hän vaikuttaa todella aidolta.

Olen ehtinyt kokeilla muutamia Siken ohjeita, joista suurin osa on ihan toimivia. Ei tosin yhtä hyviä kun Jamien.

Jamielle ja Sikelle.. niin ja meille yhteistä on rakkaus Italiaan. Ihana Italia. Ihanat kokit!

3 comments:

  1. Minä taas pidän macaroneista,mutten vielä ole koskaan niitä yrittänyt tehdä. Kultahiput ovat kyllä upeita,mihinköhän noita käytät...
    Ja onneksi Sikkeä näkee täälläkin netin kautta:)

    ReplyDelete
  2. Jään innolla odottamaan kultahippuohjetta!

    ReplyDelete
  3. Kultahiput tulee lähinnä koristeluun. Ajattelin, että esim. vitivalkoisten macaronien päällä kultahiput voisivat olla upeita. Niin ja suklaajuttujen päällä myös.. =)

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...