Gaijin & Farang

Tässä se nyt tulee. Kauan olen tätä pidätellyt, mutta nyt en enää pysty. Nyt täytyy kertoa oma, hieman massasta eriävä mielipiteeni.

Elokuussa 2011, blogin herran syntymäpäivänä päätimme vierailla paljon kehutussa Gaijinissa. Pöytävaraus oli aika helppo saada, vaikka turhan myöhään olinkin liikkeellä. Kokeilin aiemmin Demoa, mutta he olivat jo aikoja sitten täyteen bookattuja tuolle lauantaille. Katselin myös Oloa, mutta sen päätin skipata, koska päivänsankari oli siellä jo käynytkin. Chez Dominique taisi taas olla vielä kiinni kesän jäljiltä tai täyteen bookattu - en muista. Gaijiniin siis. Oli muutenkin kiva syödä vaihteeksi jotain aivan toiselta mantereelta kolmen viikon Italian matkan jälkeen,

Ruokasali vaikutti aluksi ihan viihtyisältä ja tyylikkäältä mustine seinineen, vaikka todella ahtaaltahan se näytti! Mitä enemmän väkeä ravintolaan saapui, sitä ahtaammaksi ja äänekkäämmäksi se kävi. Ei siis mikään ideaali paikka romanttiseen illanviettoon (tämän onneksi tiesin jo aiemminkin). Vaikka en yleensä välitä tungoksesta, niin onhan se inhottavaa, kun joudut puikkelehtimaan tuolien selkänojien ahtaista väleistä.

Otimme maistelumenun, joka osoittautui todella hyväksi. Annokset tulivat ehkä vähän turhan tiuhaan, mutta maut olivat ällistyttävän hyviä. Annosten koot olivat sopivia. Otin alkuun juomaksi Umeshua, johon ihastuin totaalisesti! En nyt lähde tässä erittelemään mitä söimme ja miltä se maistui, mutta ruoat olivat kyllä erittäin hyviä. Palvelu oli myös kaikin puolin hyvää.

Kokemus oli kaiken kaikkiaan hyvin positiivinen, mutta ruokasalin ahtaus ja melu olivat ahdistavia. Olen aika nirso fine diningin suhteen, ja odotukseni ovat aina varsin korkealla ravintolan joka osa-aluetta kohtaan, joten tämä siis miinuksena Gaijinin kohdalla.

Talvella 2012 vierailimme vihdoin Farangissa.

Ensivaikutelma oli ristiriitainen. Mielestäni oli jotenkin mautonta, että takit ripustettiin naulakkoon samaan tyyliin kuin ala-asteella kaoottiseen kasaan sikin-sokin. Oli siis talvi ja naulakko pursusi paksuja takkeja, huiveja ja lakkeja. Huh, en tykännyt (ok, osaan toki olla hieman nirppanokka, mutta tässä tapauksessa mielestäni myös aiheesta).

Itse ruokasali on ymmärtääkseni saanut enemmänkin negatiivisia kommenteja, mutta itse pidin siitä kovasti! Rakastan korkeita ja avaria tiloja, eikä itseäni haitannut ollenkaan kaiku, jota niin monet ovat kritisoineet. Sali oli hieno!

Otimme tarjoilijan suositusten mukaisesti yhteensä varmaankin seitsemän eri ruokalajia jaettavaksi. Alku oli lupaava, annoksia saapui pikkuhiljaa, nautimme kaikessa rauhassa viinistä, juttelimme ja maistelimme ruokiamme. Pikkuhiljaa annoksia alkoi tulla yksi kerrallaan lisää. Ja lisää. Ja lisää. Lopulta pieni kahden hengen pöytämme oli täynnä lautasia ja kulhoja, ruoat jäähtyivät (sanovat he mitä tahansa, jotkut annokset eivät todellakaan olleet ollenkaan niin hyviä kylmänä!) ja koostumukset muutivat olemustaan. Myös tarjoilijamme vaihtui muutamaan otteeseen ja jokainen heistä kolmesta oli vähän pihalla.

Koko ruokailusta jäi fiilis, että kaikilla oli kiire. En halua syödä sotkuisessa pöydässä fine dining ravintolassa, en todellakaan! Oletan, että vaikka ruokia syödään ristiin ja samaan aikaan, pitää tarjoilija pöydän kuitenkin siistinä ja tuo annoksia sitä mukaa, kun pöydälle vapautuu tilaa. Pöytä oli siis ahdistavan täysi ja pettymys aika suuri. Ei ole mukavaa syödä, kun tuntuu ettei sinulle vain jää tilaa ruokailla rauhassa. Tai ehkäpä tämä on se suunta, jonne Björk kumppaneineen haluaa viedä Suomen ruokahifistelysceneä. Aika tylsää, kun kaikesta karsitaan se pienenpieni silver lining ja tyylikkyys.

Ruoka oli siis hyvää, mutta hyvää ruokaa saa myös 40€:lla ilman pöytävarausta. Ravintolat toimivat varmasti, jos ottaa maistelumenun, jolloin pieniä annoksia tuodaan pöytään yksitellen, mutta muuten en kyllä näihin uudelleen menisi. Tuolla maineella pitäisi pystyä tarjoamaan ruoan lisäksi myös viihtyisän ilmapiirin, erittäin ammattitaitoiset tarjoilijat ja mielellään myös eteispalvelun.