Saapuessani Hollantiin toukokuun alussa muistan tarkkaan sen hetken, kun olin Schipholin lentokentällä odottamassa Eindhovenin-junaa. Fiilikset olivat todella positiiviset, tavallaan minua jännitti ja tavallaan ei. Tässä sitä nyt oltiin keskellä kaikkea uutta. Hollantikin näytti todella erilaiselta. Ja koska oli toukokuu, myös todella vihreältä. Siis äärimmäisen vihreältä! Edelleen ihmettelen, miten tähän pieneen, peltojen (ja etelässä myös puiden) täyttämään maahan mahtuu näin paljon kaikkea vihreää sen 16 miljoonan asukkaan lisäksi! Ja tälläkin hetkellä, syyskuun alussa, puut ovat edelleen kauniin vihreät, eivät ollenkaan kellertävät, kuten Pariisissa alkoi jo olla. Näillä +30 aseteen lämpölukemilla täällä ollaan siis edelleen täysin kesäfiiliksissä, joskin tämä ei kuulemma ole ollenkaan tavallista.
Kolmen kuukauden asumisen jälkeen yksi aivan parhaista asioista on yleinen hyväntuulisuus. Aika harvassa on ne päivät, jolloin on ärsyttänyt, harmittanut tai ottanut päähän. Eivätkä nämä ihmisetkään harmita koskaan, koska kaupan kassa hymyilee aidosti, naapurit toivottavat aina mukavaa iltaa ja kukaan ei köhi ja tuhahtele kassajonossa, jos siellä sattuu kestämään. Toki tiesimme hollantilaisten olevan todella ystävällisiä, mutta turistina asiat näkee aina hieman eri tavalla. On ollut mukavaa huomata, että sellaista täällä nyt on normaalistikin.
Ravintolat ovat yllättävän korkeatasoisia take-away ravintoloita myöten. Yllättävää on ollut se, että Amsterdamissa ravintolat ovat itse asiassa edullisempia, kuin muualla Hollannissa.
Hollantilaiset oikeasti ajattelevat, että kroketti sisältää lihaa - ja Filee Amerikaan myös. Kyllä, kyllä, näin he väittävät.
Voileipiä syödään aamiaiseksi ja lounaaksi. Meillä töissä siis mennään aina yhdessä lounaalle ja herkutellaan voileivillä. Mennessä lounastamaan ulos syödään edelleen voileipiä. Toki hieman fiinimpiä ja täyttävämpiä, mutta voileipä kuitenkin. Niin ja töissä asiakkaat viedään millekäs muulle kuin voileipälounaalle. Blogin herran toimistolla saa tosin muutakin kuin leipiä.
Ehkä mahtavin yllätys täällä on ollut se, että viiniä voi tilata kotiin toimitettuna vain noin kymmenen euron hintaan. Siis samaan hintaan kuin Alkosta jokin normihintainen perusviini aivan kotiovelle toimitettuna!
Eindhovenin keskustaa
Kolmen kuukauden asumisen jälkeen yksi aivan parhaista asioista on yleinen hyväntuulisuus. Aika harvassa on ne päivät, jolloin on ärsyttänyt, harmittanut tai ottanut päähän. Eivätkä nämä ihmisetkään harmita koskaan, koska kaupan kassa hymyilee aidosti, naapurit toivottavat aina mukavaa iltaa ja kukaan ei köhi ja tuhahtele kassajonossa, jos siellä sattuu kestämään. Toki tiesimme hollantilaisten olevan todella ystävällisiä, mutta turistina asiat näkee aina hieman eri tavalla. On ollut mukavaa huomata, että sellaista täällä nyt on normaalistikin.
De Witte Dame - täällä siis luotiin ensimmäinen kaupallinen hehkulamppu!
Hollantilaiset oikeasti ajattelevat, että kroketti sisältää lihaa - ja Filee Amerikaan myös. Kyllä, kyllä, näin he väittävät.
Voileipiä syödään aamiaiseksi ja lounaaksi. Meillä töissä siis mennään aina yhdessä lounaalle ja herkutellaan voileivillä. Mennessä lounastamaan ulos syödään edelleen voileipiä. Toki hieman fiinimpiä ja täyttävämpiä, mutta voileipä kuitenkin. Niin ja töissä asiakkaat viedään millekäs muulle kuin voileipälounaalle. Blogin herran toimistolla saa tosin muutakin kuin leipiä.
Ehkä mahtavin yllätys täällä on ollut se, että viiniä voi tilata kotiin toimitettuna vain noin kymmenen euron hintaan. Siis samaan hintaan kuin Alkosta jokin normihintainen perusviini aivan kotiovelle toimitettuna!
No comments:
Post a Comment