Thursday, January 24, 2013

Herkuttelua Tallinnassa 2012

Vuodessa ehtii muuttua paljon, erityisesti ravintolascenessä. Tässä mielestämme parhaita ravintoloita, kahviloita ja baareja Tallinnassa vuonna 2012 - edelleen sattumanvaraisessa järjestyksessä. Tällä kertaa tosin eriteltynä kategorioittain. Listalla paljon myös viime vuoden suosikkejani, joten tämä on lähinnä päivitys/täydennys viime vuoden listaan Herkuttelua Tallinnassa 2011

Ennen kuin menen itse asiaan, haluan mainita Tallinnan matkailuun liittyen erään mielestäni todella, tärkeän asian. Minua aina vähän harmittaa, kun monet sanovat ettei Tallinna tunnu ulkomailta. Se voi tietysti olla jollain tapaa hyväkin asia, mutta koen että Tallinna (ja tietysti koko Eesti) on maana hyvin erilainen kuin yksikään kaupunki Suomessa ja siitä syystä siitä kannattaakin ottaa kaikki irti. Eihän siinä nyt ole järkeä, että käy Tallinnassa, mutta ei hyödynnä reissuaan ollenkaan. Kannattaakin vaihteeksi tutustua vaikkapa Tallinnan museo- ja näyttelytarjontaan, oopperaan ja balettiin, puistoihin, ulkoilmamuseoon, ulkoilumahdollisuuksiin tai ajella vaikkapa ratikalla kierros ympäri kaupungin tai kävellä kaupunginmuurin ympäri. Jos minä saan vieläkin Eestistä irti kaikkea uutta ja löydän Tallinnan vanhastakaupungistakin "uusia" katuja ja kujia niin uskon, että siinä onnistuu moni muukin! :)

Minusta Tallinna on monin paikoin paljon eurooppalaisempi kaupunki kuin Helsinki, eniten varmasti kahvila-, ravintola- ja kulttuuritarjontansa puolesta, mutta koen myös tallinnalaisten mentaliteetin olevan kovin erilainen kuin suomalaisten. Tallinnassa elämä on nopeatempoisempaa, dynaamisempaa kuin Helsingissä. Helsingissä ollaan rauhallisempia.

Loppuvuodesta kävimme Tallinnassa varmaankin neljä kertaa, joista viimeisimmällä vein äitini sinne tutustumaan hieman erilaisiin paikkoihin, kuin missä hän on viime vuosina käynyt. Hän ei ole pitkään aikaan vain kierrellyt kahvilasta toiseen, joten pieni uudelleentutustumiskierros vaikutti olevan paikallaan! Vein äitini mm. Lounge24:een, Chocolats de Pierreen, Chediin yms. yms. Matka oli erittäin onnistunut!

Kaupunki on pullollaan mahtavia paikkoja. Sääli, kun niin monta jää aina kokematta ajanpuutteen vuoksi.


Kahvilat

Chocolats de Pierre

Kahvilana edelleen ehkä sympaattisin. Mahtava kahvi-, tee- ja kaakaovalikoima, sekä mielettömiä suklaaherkkuja, ranskalaisia pasteijoita, leivoksia ja kaikkea ihanaa. Myös miljöö on valloittava ja palvelu pelaa! Erittäin suosittu turistien keskuudessa.





Spirit

Olin käynyt Spiritissä aiemmin muutaman kerran, sitten unohdin sen pariksi vuodeksi, mutta onneksi löysin sen taas! Spirit on kyllä tullut aina vain suositummaksi muutenkin Tallinnassa. Paikka on kodikkaan tyylikäs ja mukava hengailupaikka, taustalla soi lounge/bossanova ja menulta löytyy monenlaisia herkkuja lähes jokaiselta mantereelta. Kahvit ovat hyviä, palvelu myös! Spiritissä käy pääosin paikallisia, joskin on suosittu myös turistien keskuudessa.


Von Krahl

Von Krahl on muuttunut vuodessa hieman. Lista on uudistunut ja penkit ovat saaneet rumat, punaiset päällyskankaat. Kankaista viis, ruoka on edelleen hyvää ja paikka sopii mainiosti sunnuntaichillailuun vieläkin. Kaipaan tosin kamalasti tattaripuuroa. Plussaa tosin edelleen aika peruseestiläisestä kotiruokamenusta. Von Krahlissa asiakaskunta koostuu pääosin paikallisista.



Von Krahl ja Von Krahli Aed sijaitsevat vierekkäin.

  


Von Krahli Aed

Varsinaisen Von Krahlin baarin vieressä on sympaattinen Von Krahli Aed, jota ilmeisesti pidetään yhtenä Tallinnan parhaista kahviloista. Paikka on oikeasti aivan upea kotoisuudessaan, ruoka hyvää (joskin ihmettelen listan hajanaisuutta. Pääruokien hinnat vaihtelevat 5-14€ välillä ja jotkut alkuruoat ovat huomattavasti joitain pääruokia hintavampia). Me otimme silakkaleivän sekä ankkapastan, jotka olivat todella herkullisia, myös talon viini oli oikeasti laadukasta ja palvelu hymyilevää ja ystävällistä. Ns. kahvilapuoli näyttää todella ihastuttavalta, mutta on hyvin pieni. Myös paikallisest viihtyvät täällä.


Reval Cafe

Revalit ovat vieläkin suosiossamme, kun haluamme nopeasti hyvää. Reval kahviloita on ympäri Tallinnaa, joten niihin pääsee nopeasti. Myös kakut, leivät ja muut ruoat ovat laadukkaita. Paras Reval Cafe sijaitsee osoitteessa Müürivahe 14.



Lounge 24

Täällä saa oikeasti hyviä drinkkejä ja ihan hyviä juustolautasia kaupungin parhaiden maisemien kera! Palvelu aika hidasta, joten kiireessä sinne ei kannata mennä. Plussaa tosin palvelunapista, joka on lisätty pöydille - eli painat vaan nappia, kun tarvitset palvelua. Kätevää. Hintataso hieman korkeampi, mutta niinhän se hotelleissa yleensä on. Kesäisin kiva kattoterassi! Hotelli sijaitsee siis Radisson Blun 24. kerroksessa.

Näköala on luultavasti kaupungin paras!



C'est La Vie

C'est La Vie on 50-luvun tyyliin sisustettu kahvila, jossa on mahtavia ranskalaisia herkkuja. Alakerrasta löytyy myös kuulemani mukaan hyvä ravintola, jota en edelleenkään ole ehtinyt testaamaan.





Ravintolat - keskitaso

Elevant

Elevant yhdistelee intialaisia mausteita mm. eestiläisiin raaka-aineisiin. Viimeksi söimme esimerkiksi intialaisin vaikuttein valmistettua villisikaa ja hapankaalia. Naan-leipä oli myös varsin omalaatuista (siis hyvällä tavalla). Palvelu oli erittäin hyvää ja ruoka tuli nopeasti, vaikka saavuttuamme tarjoilija varoittelikin mahdollisesta viiveestä. Ravintolassa on kaksi ruokasalia, jotka ovat ihanan persoonallisia. Seinillä olevat taulut ovat ihan huippuja. Himoitsen erityisesti riikinkukkotaulua!

Niin tuota hapankaalimainintaani ei kannata pelästyä. Blogin herra ei kyllä hapankaalia syö, mutta rullalla naan-leivän ja villisianlihan kanssa näytti maistuvan =)

Paperilautasliinat ja reiät rottinkinojatuolien käsinojissa toivat pientä miinusta.

Silk Sushi Bar

Paikan Sushit ovat oikeasti hyviä ja juuri sopivan kokoisia. Sushivalikoima on todella laaja, palvelu ihan hyvää ja tilat ainakin Viru Keskuksessa ja Narva mnt. 15:ssa aika kivat. Silkistä saa Sushia myös mukaan.

Paikan nettisivut ovat aika raivostuttavat musiikkeineen ja animaatioineen, mutta sushi taivaallista.

Controvento

Controventon tuntee luultavasti kaikki Tallinnaa tarkemmin tutkailleet. Ihan hyvää perus-italialaista, palvelu miellyttävää. Tämä on ollut olemassa niin kauan, että on myös paikallisten suosiossa.


Fine Dining

Bordoo

Bordoo on erittäin tasokas fine dining -ravintola vanhassa kaupungissa The Three Sisters -hotellin yhteydessä. Ruokasali on todella tyylikäs, valoisa ja avara. Palvelu ensiluokkaista. Pitää todeta, että palvelu on Suomen Savoyn tasoa.

Ruoka oli erittäin hyvää, esillepano täydellistä! Muutama ruoka- ja esillepanoidea lähtikin sieltä mukaan.

Chedi

Chedin suhteen fiilikseni ovat ristiriitaiset. Ruoka on taivaallista, se täytyy todeta. Siis aivan ilmiömäisen hyvää aasialaista. Palvelu onkin jo eri luokkaa. Paikan tarjoilijoilta puuttuu oikeasti kaikki ammattitaito eikä heillä ole aavistustakaan mistään ns. tarjoilisäännöistä tai etiketistä. Palvelu on oikeasti aivan käsittämättömän huonoa. Niin huonoa, etten taida enää Chediin mennä. Minusta oli nihkeää odottaa ulkoeteisessä vartin ajan, vaikka olimme paikalla juuri oikeaan aikaan. Sääli, ruoka kun oli hyvää!


Baarit

Clazz

Ravintola/yökerho, joka soittaa pääasiassa loungea, jazzia ja bluesia. Paikka on todella kiva ja tyylikäs, asiakaskunta aika kansainvälistä, pääasiassa kolmenkympin kieppeillä olevia aikuisia. Tämä on blogin tytöt ehdoton suosikki Tallinnan yöelämässä ja kyllä blogin herrakin siitä pitää. Me emme tosin ole mitään kovia bilettäjiä, joten paikan rento viininnautiskelu&chillailufiilis sopii meille mainosti.

Sitten on yksi paikka, joka on todellakin erilainen. Se on Argo Baar Kadriorgissa. Argo Baar tarjoilee ymmärtääkseni Georgialaista ruokaa puu-uunissa valmistettuna. Olen käynyt siellä kerran ja suunnitelmissa on mennä uudelleenkin. Ruoka oli aivan tajuttoman hyvää! Miljöö taas... niin no, sanotaan että.... ihan ensimmäisenä ei tulisi mieleen paikassa vierailla. Yksinäinen, matala puurakennus keskellä tyhjää kenttää. Sisällä sellainen mielenkiintoinen sisustus.... No, kannattaa käydä. Mainio ja todellakin erilainen kokemus. Ruoka erinomaisen hyvää!


Emme suosittele:

African Kitchen

Purkkiruokamaista mössöä. Äärimmäisen hidasta palvelua. Todella väsähtänyt paikka.

Deja Vu

Deja Vu on ilmeisesti yksi Tallinnan suositumpia lounge baareja, minusta se on vain kamala. Olen toki yrittänyt antaa sille mahdollisuuden ja käynyt siellä useita kertoja, mutta en vain pääse siitä jyvälle. Drinkit ovat ihan ok, mutta mikään muu ei oikeastaan toimi. Palvelu on aika surkeaa. Erityisesti Deja Vu'n "uusi" sijainti ja paikan sisustus on hirvittävä. En selvästi pidä punaisesta.

Moni muu on kanssani eri mieltä, joten kannattaa testata.

Amarillo

En edes viitsi kirjoittaa miksi. Ei suosittele, kaikki on Amarillossa huonosti.




 
Yksi kysymys kuitenkin vaivaa minua kovasti. Minne kaikki pelmenit ovat listoilta hävinneet? Ennen Tallinnassa sai pelmenejä lähes jokaisesta baarista, mutta nykyään ei mistään.

3 comments:

  1. Meillä on suunnitteilla herkuttelumatka Tallinnaan kesällä, nappaan tämänkin postauksen talteen! :) Voi kyllä olla, että laitan sulle viestiä vielä ennen reissua, ihan vaan varmistaakseni, että olen valinnat kaupungin "parhaat" paikat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siistiä! Tallinnassa on tietysti kymmeniä muitakin todella kivoja paikkoja, joista en itsekään tiedä, mutta autan toki mielelläni jos voin =)

      Delete
  2. Australia is known to have a very large population of players of pokies.
    The name pokies originated from the game poker though in Australia it is generally used to mean all forms of slots.
    Online pokies provide complete comfort to players. With these, you don’t have to leave your house so that you can play.
    Many casinos in Australia now provide their members with the chance to play pokies online hence the players are able to
    enjoy their favourite games from the comfort of their home. In fact, the online casino Australia population can now enjoy
    playing virtually all their favourite casino games from an online casino in the region.
    you need more info visit this link
    www.casinopokies777.com
    käymään

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...