Friday, October 12, 2012

Vietnamilainen kokkikurssi

Palasimme viime viikolla kahden viikon Italian matkaltamme, jossa menimme myös naimisiin. Blogin tyttö ja herra ovat nykyisin siis blogin rouva ja herra  (en tosin tiedä, miksi mieheni on tässä ollut herra, ei hän kuitenkaan ole minua kuin neljä vuotta vanhempi. Pojaksi kutsuminen tuntuisi tosin aivan liian hölmöltä)! Vaikka häistä onkin jo pari viikkoa, jaksan silti fiilistellä niitä edelleen ihan koko ajan. Hääpostaustakin on luvassa myöhemmin.

Kesän kynnyksellä lähdin googlaamaan mielenkiintoisia kokkikursseja uuden oppimisen toivossa. Yleensä sitä tottuu tekemään asioita tietyllä tapaa, joten on hauskaa välillä nähdä vähän muitakin tapoja, erityisesti kun puhutaan vaikkapa aasialaisen ruoan valmistuksesta. Ihan ensimmäisten hakutulosten joukossa tuli Vietnam-seuran kokkikurssi, joka vaikuttikin niin hyvältä että ilmoitin meidät mukaan lähes samantien.

Udon-keitto eli banh canh


Parasta vietnamilaista ruokaa saimme viime syksynä Zürichissä. Mahtavat maut muistuu edelleen mieleen. Nam! Vietnamissa emme ole koskaan käyneet, joten odotan innolla, kun joskus pääsee myös ihan sinne paikan päälle.

Tämänkertainen kokkikurssi järjestettiin Espoon WeeGee-talossa, tarkemmin vielä siis Heljä Rautavaaran museossa lauantaina 8. syyskuuta.

Tekeminen oli aika vapaata ja ohjaajamme Pauleen mukavan reipas, mutta ei mitenkään käskevä. Oheita tuli sopivasti, saimme vapaat kädet myös improvisoida tarvittaessa. Myös Pauleenin laatimat ohjeet olivat hyviä, aika helppoja ja toimii varmasti myös kotikeittiössä. Oli hauskaa nähdä muun muassa nuudelitaikinan valmistusta!



Kurssilla opimme valmistamaan kuulemma aika tyypillistä vietnamilaista kotiruokaa. Alkuruoaksi teimme katkarapukebabia rullattuna yrtteihin, sekä dippiä ja papaijasalaattia. Pääruoaksi vietnamilaista udon-keittoa eli banh canh'ia ja jälkiruoaksi keitettyjä mustasilmäpapuja kookoskastikkeessa. Ruoan jälkeen saimme maistella myös vietnamilaista teetä sekä kahvia.

Katkarapukebab rullattuna yrtteihin ja salaattiin



Chilinen hapanimelä-dippi

Papaijasalaatti


Keitettyjä mustasilmäpapuja kookoskastikkeessa


Jaan reseptejä täällä, kunhan olemme valmistaneet näitä herkkuja myös kotona.

Aivan mahtavien ruokin lisäksi opimme myös hieman vietnamilaisesta (ruoka)kulttuurista ja tietysti toisistamme. Muut kurssille osallistujat olivat aidosti mukana tekemisen jokaisessa vaiheessa ja tunnelma oli todella kiva. Neljä tuntia hurahti nopeasti, saimme mahat täyteen todella herkullista ruokaa ja uusia ideoita myös kotikeittiöön. Oli myös ikään kuin helpottavaa kuulla, ettei Suomesta oikein löydy aidosti hyvää vietnamilaista tai ylipäätään aasialaista ravintolaa. Voimme siis lopettaa etsinnät ;)

Syömään!


Lisätietoja Vietnam-seurasta löytyy täältä: www.vietnamseura.org , kokkikurssit löytyvät tapahtumien alta.

Marraskuussa suuntaammekin japanilaiselle kokkikurssille, jossa tarkoituksena oppia valmistamaan japanilaista kotiruokaa!

Vietnamilainen kahvi maistui suklaiselle ja se tehtiin tällaisessa erikoisessa "tötsässä" suoraan mukiin. 


7 comments:

  1. Paljon paljon onnea hääparille! Kokkikurssit ovat ihania;tasan viikko sitten kävin Petit Fours-kurssilla,jossa tulikin opittua kaikenlaista macaroneista,marmelaadista ja muustakin.Vietamilainen ruoka on hyvää! En ole koskaan käynyt Vietnamissa,mutta olen esim. Bostonissa käydessä syönyt parissakin vietnamilaisessa ravintolassa,joista vieläkin muistuu ihana pho-keitto.Teittekö tuolla sitä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos valtavasti! =)
      Teimme kurssilla tuota kuvan banh canh keittoa, jossa oli ikään kuin kalapullia (tasurapupateesta ja katkaravuista). Tämäkin oli aivan huippuhyvää!

      Delete
  2. Paljon onnea naimisiinenon johdosta!! Voi että näytti kurssin ruuat ihanilta - minusta nuo ruokakurssit on aivan huippu tapa tutustua uusiin ruokakulttuureihin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! =)
      Noita kursseja voisi vaan olla enemmän. =)

      Delete
  3. Huu, suuret onnittelut hääparille! Honeymoon kätevästi myös hoidettu samalla reissulla, ei lainkaan huono idea! :D Ruokakurssit on aina yhtä hauskoja, ja parasta tietysti se, kun kaikkia ruokalajeja pääsee tuoreeltaan maistamaan ;P

    ReplyDelete
  4. Ruusunpunaiset onnittelut tuoreelle avioparille!

    Aasialaisen ruoan suurena ystävänä jään odottamaan thai- ja japani-reseptejä. :-)

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...