Wednesday, December 5, 2012

Ankan rintafile, soijaa ja sokeria

Kun blogin herra kertoi Kiinaan suuntautuvalla työmatkallaan syöneensä ankkaa dipattuna soijaan ja ...sokeriin, nyrpistin hieman nenääni. Siis sokeriin! Nyrpistelyt sikseen, ankka ja ruokokidesokeri ovat aivan mahtava yhdistelmä!

Ankanrinta viipaloituna keskellä oikealla.


Ankan rintafile, soijaa ja sokeria

Kahdelle

1 ankan rintafile
1 dl soijakastiketta
1-2 dl ruokokidesokeria

Viillä ankanrinnan rasvapuolelle viiltoja ja ruskista rasvainen puoli kevyesti pannulla.
Lämmitä uuni 150-asteeseen. Laita paistomittari rinnan keskiosaan. Paista uunissa nahkapuoli ylöspäin, kunnes paistomittari näyttää 52-astetta.

Anna lihan vetäytyä hetki, poista rasva, sitten viipaloi ohuiksi (5mm) suikaleiksi ja tarjoile lämpimänä. Ankkaa siis dipataan ensin soijaan ja sitten sokeriin.


Olen menossa ravintola Chediin Tallinnassa nyt toistamiseen. Paikka oli oikeasti älyttömän hyvä ja sieltä saa ankkaa monessa eri muodossa (olen aivan hulluna ankkaan.. voisin syödä sitä varmaan loppuikäni)! Työstän parhaillaan myös Tallinnan ravintola- ja kahvilatarjontaa koskevaa postausta, josta on laajempi ja kattavampi kuin viimevuotinen - tietysti päivitettynä.

Kävimme Tallinnassa myös mauste- ja ruoka-ainekaupassa nimeltään Piprapood (pippurikauppa), siellä myytiin ruokokidesokeria sellaisessa isossa köntässä. Kaupasta lisää myöhemmin. Ehkäpä tulen ostaneeksi myös sokerimöykyn. Se voisi näyttää todella kivalta.

5 comments:

  1. Ihana kuva! Kävin uteliaana katsomassa Chedin sivuja,ja ihan hyvältä kuulostavaa ruokaa siellä:)

    ReplyDelete
  2. Chedi on ollut monta vuotta Tallinnan parhaiden ravintoloiden joukossa aivan syystä! Ruoka on mahtavaa ja paikka hieno.. palvelukin pelasi ihan hyvin. =)

    ReplyDelete
  3. Rahulikke Jôule ja Ônnelikku Toidublogiaastat 2013!

    ReplyDelete
  4. Se on minun suosikki lautasen. No olen todella nauttinut lukea sitä. Tämä kärki, joka teidän on erittäin hyvä

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...